tiistai 28. syyskuuta 2010

Tervehdys vaan!

Nyt on saatu sitten koko projekti käyntiin täydellä höyryllä. Solistit ovat aloittaneet omien osuuksien reenaamisen ja kuorokin on päässyt hyvään vauhtiin. Työtähän meillä on valtavasti edessä. Mutta tuo harjoituspäivä(18.9) osoitti että tehtävä ei ole toivoton. Mutta nyt se työ todella alkaa. Voi olla että tämä maistuu vähän kaurapuurolle nämä ensimmäiset kuukaudet, mutta kyllä se siitä alkaa sujumaan. Aluksi pitää vaan kahlata vyötäröitä myöten että saadaan kuvaa kokonaisuudesta. Kyllähän se meinasi minunkin kuontaloon lisiä nämä harmaat hiukset kun laulajaperuutuksia alkoi tulla myötäänsä. Mutta taas se näyttääpi hyvältä. Mutta kyllähän se harjoituspäivässä huomattiin että tämä teos ikäänkuin imaisee mukaan. Ei sille mitään voi ja hyvä niin.
Stemmaharjoituksetkin ollaan saatu jo hyvin käyntiin. Tähän mennessä(28.9) ollaan käytetty aikaa teoksen harjoitteluun n. 9 tuntia kuorona.
Jatketaan samaan malliin niin n. 1/2 vuoden päästä meillä on mukava todeta mitä ollaan saatu aikaiseksi.

Hyvää syksyn jatkoa vain kaikille.
T. Toni T

torstai 27. toukokuuta 2010

Johannesprojekti lähti käyntiin

Johannespassio projekti lähti käyntiin



Eilen se sitten alkoi(26.5.2010). Nimittäin eilen oli meidän Johannespassio-projektin aloitus. Paikalla oli n. 25 rohkeaa laulajaa. Ilmassa oli aistittavissa sellaista odottavan jännittynyttä tuulahdusta. No ainahan ne minun projektit ovat olleet alussa ihan hullun tuntoisia. Mutta siitä se vain on lutviutunut eteenpäin. Mutta nyt on pakko myöntää että tämä on kaikkien projektieni listalla suurin ja haastavin. Mutta niinhän se on että aina tarvitaan haasteita jos meinataan kehittyä.
Tosiaan eilen kävimme läpi tärkeitä päivämääriä ja paikkoja missä harjoittelemme. Välillä kuuntelimme ja katsoimme Johannespassioesityksiä videolta.
Illan päätteeksi aloimme jo vähän harjoitella. Eli kävimme käsiksi passion koraaleihin: nro 3 O grosse Lieb ja nro 5 Dein Will gescheh sekä päivän päätteeksi loppukoraalia Ach Herr, lass dein lieb Engelein.

Näin me saatiin projekti käyntiin.
Nyt vain odotellaan pianopartituureja kaikille ja syyskuuta jolloin päästään jatkamaan.

T. Toni T