sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Ihan mieletöntä
Kylläpä on mielettömät fiilikset. Kova harjoitusviikonloppu takana ja viikko esitykseen. Nyt on tehty se työ ja nyt vain fiilistellään. Kun orkesteri aloitti ensimmäisen kerran alkukuoron alkusoiton, tuli väkisin tippa linssiin. Oli se niin hieno tunne. Kuoro otti viikonlopun aikana anaskin seittemänkymmentäkaheksan ja puoli askelta eteenpäin. Lauantai päivä oli aivan kamala työpäivä. Sitä ku seistään seitsemän tuntia paikoilla ja veisataan Johannesta, niin illalla oli ku selkäänsä saanut. Jännityksellä ootin sunnuntaita että mitähän sieltä kuulu. Kokkolan laulajat ku eivät olleet mukana enään sunnuntaina. Olipa hieno huomata että heidän poissaoloa ei juuri huomannut. Näin sitä pitää :) Toivotaan että jokainen laulaja ja soittaja pysyy kunnossa eikä allergiat vaivaisi esityksessä. Tästä ku jatketaan, mihin nyt viikonloppuna jäätiin. Mä lupaan että tulee aivan huikea Johannes-passio.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Johannes vieköön
Johannesta kerrakseen. Onpa unohtunut tämäkin kokonaan. No jatketaanpa tästä. Projekti on edennyt siihen pisteeseen että ensi-iltaan on reilu viikko. Kuoro on työskennellyt viime aikoina kahdesti viikossa(keskiviikkona ja lauantaina) ja itse olen työskennellyt kahdeksana päivänä viikossa. Eli Johannes on vienyt lähes kaiken ajan. Kapu oli tuossa kuukausi sitten sitä mieltä että tehdään vain kokonaan koko passio. No mehän sitä vastustettiin kovasti. Koska meidän versio oli ihan toimiva. Eli olisimme jättäneet viisi osaa pois. No me saatiin keskipohjanmaalta apuja prokkikseen ja näin se sitten tehdään kokonaan. Osa porukasta laulaa vain ne lisä osat. Mutta hattua nostan ja korkealle ku kuorolainen tulee vastaan. Nimittäin meiän porukka on tehnyt aivan valtavasti töitä ja muutamat osat ovat suorastaan loistavia. Esim. ristiinnaulitsemiskohtauksessa on jotain käsittämättömän suurta raivoa ja hulluutta. Toisaalla löytyy ääretöntä surumielistä kauneutta kuten loppukuorossa. Mutta näin se vaan etenee. Tänään illalla harjoittelemme kuoron ja evankelistan vuoropuhelua. Viikonloppu on taas ihan täynnä. Meillä on orkesterin ja solistien kanssa yhteisreenit. Mutta tästä se vaan valmistuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)